| Vaaliteemat | ||||
Vanhusten, vammaisten ja lapsiperheiden puolustaminen Palveluiden turvaaminen Bioenergia
|
|
|||
| Kysymyksiä Tommille | ||||
Miksi lähdin mukaan politiikkaan? Kiinnostus yhteiskunnallisiin asioihin on virinnyt lapsuudessa kotona. Erityisesti äitini isän, Pohjolan Sanomien perustajaosakkaan, esimerkin innoittamana. Eduskuntaan tavoittelen sen vuoksi, että olen erittäin tyytymätön harjoitettuun politiikkaan. Mitä keskustalaisuus sinulle merkitsee? Humaania, maaseutuhenkistä ja luontoystävällistä maailmankuvaa, suvaitsevaa yhteisöllisyyttä, jatkuvaa itsensä kehittämistä ja henkistä kasvua. Valitettavasti keskustalaisuudesta ei näitä ihmisyysaatteen mukaisia piirteitä aina riittävän selvästi hahmota. Mitkä ovat yksittäisen kansanedustajan mahdollisuudet vaikuttaa eduskunnassa? Riippuu hyvin paljon persoonasta. Oy:n toimitusjohtajaksi ryhdyttyäni nostin sen selvitystilasta ja toiminnalliset ja taloudelliset tunnusluvut kohenivat 30 - 60 % vuodessa. Kunnanjohtajana toimiessani talous saatiin ylijäämäiseksi ja vanhat alijäämät katettua, muuttoliike positiiviseksi ja työttömyys vähenemään 3 %. Olen hyvin voimakastahtoinen ja päämäärätietoinen. |
||||